Lasten kanssa liikenteessä

Venäläinen liikennekulttuuri on erilainen kuin mihin olemme tottuneet Suomessa ja siksi ylimääräinen tarkkaavaisuus on paikallaan, erityisesti suojatiellä katua ylitettäessä. Suosittelemme käyttämään monin paikoin tarjolla olevia alikulkutunneleita.

Paras tapa liikkua Pietarissa on kävely. Varsinkin vielä rattaissa viihtyvien lasten kanssa se on ehdottomasti paras tapa liikkua paikasta toiseen. Julkiset liikennevälineet ovat usein kovin täysiä ja mukaan mahtuminen voi olla vaikeaa. Varsinkin rattaiden kanssa liikkuvien voi olla mahdotonta päästä linja-auton tai raitiovaunun kyytiin. Metroasemilla ei ole hissejä matkustajien käyttöön ja eri linjojen risteysasemilla on usein korkeita portaikkoja kiivettävänä. Liukuportaat ovat yleensä hyvin pitkiä ja jyrkkiä.
Suosittelemme matkalle mukaan kevyitä, kokoontaitettavia matkarattaita. Taksi on lasten kanssa liikuttaessa hyvä ja kohtuuhintainen kulkuväline.

Ruoka ja juoma

Lasten kanssa matkustettaessa hygieniasta huolehtiminen on tärkeää ja käsien desinfiointiaineet auttavat välttämään ison osan pöpöistä. Ruoka Pietarissa on pääsääntöisesti hyvälaatuista mutta vesijohtovesi ei ole juotavaa. Pullotettua vettä on syytä käyttää myös hampaiden pesuun. Kaupoissa on saatavissa normaalisti vaippoja ja lasten purkkiruokia. Hotelleissa ja ravintoloissa on yleensä hyvin saatavilla lastenistuimia mutta vessoissa on harvoin huomioitu pikkuasiakkaita.

Allergiat

Venäjällä kärsitään allergioista vähemmän kuin Suomessa ja siksi myös allergiatuntemus on huomattavasti vähäisempää. Vakavista ruoka-aineallergioista kärsivien onkin syytä varata matkalle mukaan tiedot allergisoivista aineista venäjäksi kirjoitettuina.

Esimerkiksi hollantilaisen Wageningen yliopiston ylläpitämällä Food-Info verkkosivulla on julkaistu eri kielillä allergiasanastoja. Suomi-Venäjä.-sanasto löytyy osoitteesta: www.food-info.net/allergy/fi-ru.pdf

Terveys

Venäjälle matkustettaessa matkavakuutus on pakollinen ja oman vakuutusyhtiön mahdolliset sopimuslääkärit Pietarissa kannattaa selvittää ennen matkaa. Tarvittaessa hotelli voi kutsua lääkärin myös hotellihuoneeseen potilaskäynnille.

Pakollisia rokotuksia Venäjälle matkustettaessa ei ole mutta hepatiitti-, jäykkäkouristus-, kurkkumätä- ja poliorokotteen voimassaoloa suositellaan. Lisätietoja saa esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivulta www.thl.fi löytyvästä Matkailijan terveysoppaasta.

Turvallisuus

Suurkaupungiksi Pietari on melko turvallinen. Keskusta-alueella suurimpia uhkia ovat taskuvarkaat ja vilkas liikenne. Isompien lasten kanssa matkustavien on hyvä tietää, että Pietarissa alle 18-vuotiaat lapset eivät saa liikkua ulkona ilman aikuista klo 23.00-06.00 välisenä aikana.

Ulkoministeriön internetissä julkaisemiin matkustustiedotteisiin kannattaa tutustua: www.formin.finland.fi/matkustus .
Suomen Pääkonsulaatti Pietarissa sijaitsee osoitteessa Preobrazhenskaja ploshad 4. Puhelinnumero klo 08.30–16.15 (keskus) +7-812-331-7600. Konsulipäivystys puh +7-812-967-3782 suomalaisia koskevissa hätätapauksissa virka-ajan ulkopuolella.

Matkailutoimiston enkelit

Pietarin matkailutoimisto on perustanut matkailijoiden avuksi Enkelipalvelun. Nuoret kielitaitoiset Enkelit neuvovat matkailijoita ja auttavat tarpeen tullen myös hädän hetkellä. Heiltä saa myös karttoja ja esitteitä. Useimmiten enkeleitä tapaa Nevski prospektilla Kazanin kirkon lähettyvillä tai Gostinij Dvorin luona.

Matkailutoimiston kiinteitä infopisteitä löytyy mm. Palatsiaukiolta, Iisakin aukiolta, Pietari-Paavalin linnoitukselta ja Kapina-aukiolta eli ploshad Vosstanialta. Infopisteistä on saatavilla karttoja ja esitteitä.  http://visit-petersburg.ru

 


Pikahaku

Pakettimatka